Torikadun tiistaiseura
Ortodoksinen Seminaari, Torikatu 41, www.torikatu.net


Torikadun tiistaiseura perustettu Joensuuhun

Joensuuhun ortodoksiselle seminaarille on perustettu uusi tiistaiseura, joka on hyväksytty jäseneksi Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskuntaan (PSHV).

Seminaari toimii aluksi ortodoksisen seminaarin tiloissa ja se myös osaltaan totuttaa kirkon tulevia työntekijöitä yli 100 vuotta vanhaan tiistaiseuratoimintaan. Torikadun tiistaiseuran puheenjohtajana toimii seminaarin pappi rovasti Rauno Pietarinen.


Torikadun tiistaiseura pitää välivuotta, joten tällä hetkellä tulevaa toimintaa ei ole.


Tiistaina 9.2. klo 18 dos. Seppo Leisti puhuu terveyden ja sairauden rajoista.


Tiistaina 23.2. Vieraana Suomen ekumeenisen neuvoston pääsihteeri, isä Heikki Huttunen.


15.9. Yleisötilaisuus, jossa isä John Chryssavgis USA:sta puhuu aiheesta "Ihmisen paikka Jumalan luomakunnassa".
Tulkkaus suomeksi.


29.9. Rovasti Leo Iltola kertoo muistoja Pappisseminaarin elämästä



Alkaa 20.1. klo 17 ehtoopalveluksella Seminaarin kirkossa
(toimitetaan suomeksi ja slaaviksi)
Aihe: Optina - Venäjän luostarien helmi (klo 18 alk.)

Uuden tiistaiseuran nimi on Torikadun tiistaiseura ja se aloittaa tiistaina 20.1. Silloin vierailijana on isä Arkadi Severyukhin Optinan luostarin edustustosta Pietarista. Isä Arkadi on edustuston aikuisinstituutin rehtori. Instituutilla on yli 800 opiskelijaa ja mm. oma ikonimaalauskoulu. Ensimmäinen tiistaiseura sopii myös venäjänkielisille, koska Optinan luostarista kertova esitelmä pidetään venäjäksi ja se tulkataan suomeksi. Ohjelmassa on myös musiikkia ja arpajaiset.


3.2. alkaen klo 17 ehtoopalveluksella Seminaarin kirkossa
Aihe: Arkkimandriitta Sergei Uudesta Valamosta ja pyhän Basileioksen sääntö (klo 18 alk.)

Torikadun tiistaiseuran toinen kokoontuminen on 3.2. ja silloin Valamon luostarin johtaja, arkkimandriitta Sergei puhuu pyhän Basileios Suuren luostarisäännöstä. Esitelmän lomassa kuullaan valamolaisia sävelmiä. Jälleen on kahvitarjoilu ja arpajaiset.


17.2. alkaen klo 17 ehtoopalveluksella Seminaarin kirkossa
Aihe: KTT Sirkka Hämäläinen: Talous ja moraali (klo 18 alk.)

Kauppatieteiden tohtori ja entinen Suomen Pankin pääjohtaja Sirkka Hämäläinen alustaa aiheesta "Talous ja moraali". Alustus käsittelee ahneutta, vallankäyttöä ja yritysten yhteiskuntavastuuta. Alustuksen jälkeen on kommenttipuheenvuoro ja yleisö voi myös osallistua keskusteluun. Kahvitarjoilu ja arpajaiset.



Lintulan Pyhän Kolminaisuuden kirkko. Kuva: Petter Martiskainen

3.3. alkaen klo 17 ehtoopalveluksella Seminaarin kirkossa
Aihe: Vieraana Lintulan luostarin johtaja igumenia Marina (klo 18 alk.)

Ohjelmassa: Johdanto: isä Rauno Pietarinen, Igumenia Marina kertoo kilvoittelusta Lintulan luostarissa, Musiikkia, Arpajaiset, Kahvitarjoilu - Vapaa pääsy!
Tilaisuuden ilmoitus pdf-muodossa


17.3. Venäläisen museon tutkija Ksenija Gubareva Pietarista kertoo pääsiäiskoneista (klo 18 alk.).Tulkkaus suomeksi.


31.3. Vieraana Valamon Kansanopiston rehtori Sirpa Koriala (klo 18 alk.).